27. helmikuuta 2015

Scandinavia cupin reissu

Ensimmäiset Suomen rajojen ulkopuolella hiihdetyt kisat ovat nyt takanapäin! Scandinavia cup on osa maastohiihdon maailmancupia seuraavaa tasoa. Cupiin kuuluvat Suomen lisäksi Norja, Ruotsi, Viro ja Latvia. Kilpailut Scandinavia cupissa ovat kovatasoisia ja ne ovat hyviä kisoja saada kansainvälistä kilpailukokemusta. Kokonaiscupin voittaja saa myös osallistumisoikeuden maailmancupin kisoihin.

Lähdin reissuun aikaisin perjantaina hiihtäjäporukan mukana ensin laivalla Helsingistä Tallinnaan ja sieltä jatkoimme autolla kohti Latvian Madonaa. Baltiaan päästyämme oli vaikea kuvitella, että oikeasti olemme hiihtämään menossa, sillä lunta ei näkynyt muualla kuin ladu-urilla! Kisajärjestäjät olivat kuitenkin keränneet kaiken lumen ladulle ja saaneet kisareitit kuntoon.

Lauantaina oli vuorossa perinteisen 10km, joka hiihdettiin kahtena 5km lenkkinä. Rata oli vaativa sisältäen pitkiä nousuja ja vauhdikkaita laskuja. Lumi oli märkää ja se toi oman haasteensa suksen valitsemiseen sekä voiteluun. Itsellä oma hiihto oli sellaista keskinkertaista, jossa ekan kierroksen menin maltilla ja toka kierros olikin suhteessa parempaa menoa. Lopulta sijoitukseni oli 31. ja vain 0,1s 30 sakkiin, joka olisi oikeuttanut yhteen Scandinavia cupin pisteeseen. Eroa tuli 3.18,2 norjalaiseen voittajaan, joka edellisen viikonlopun Östersundin maailmancupin kisassa oli sijalla 20.

Latviassa 10km perinteisellä

Sunnuntaina vaihtui hiihtotapa vapaaksi ja matka tuplaantui 20 kilometriksi. Yöllä oli ollut hieman pakkasta, jonka vuoksi aamulla latu oli kova, mutta auringon lämmittäessä pehmeni melko paljon. Kisassa hiihdettiin 4x5km reitti ja pyrin hiihtämään tasaisesti kaikki kierrokset. Melko alkuvaiheessa kuitenkin huomasin, että aina alamäessä jäin suksien luistossa muille. Kisani etenikin niin, että ylämäessä sain selkiä kiinni, mutta alamäessä samat laskivat ohi! Maalissa sijoitukseni oli 27 ja ensimmäiset scandinavia cupin pisteet! Latvian kisoista jäi ihan hyvä fiilis kokonaisuudessaan ja suoritukset olivat tasoa ei hyvä, ei huono.

Latvian 20km vapaan kisasta
Sunnuntain kisan jälkeen siirryimme Viron puolelle seuraavaan kisapaikkaan Joulumäelle. Maanantaina oli välipäivä kisoista, mutta päivä piti sisällään latuihin tutustumista sekä suksien testausta. Tiistaina hiihdettiin pertsan sprinttiä. Keli ei sinä päivänä ollut tyypillinen talvisää, sillä koko päivän satoi vettä ja kisajärjestäjät joutuivat suolaamalla kovettamaan latua. Karsinnassa olin sijalla 35. ja jatkopaikasta jäin 2,1 sekuntia. Oma kulku karsintahiihdossa oli ok, mutta sprinttiin vaadittava terävyys oli vähän kateissa. Keskiviikkona sprintti oli puolestaan vapaalla ja karsintahiihto oli jo poikkeuksellisesti aamuyhdeksältä. Itsellä karsinta tuntui ihan hyvältä siihen nähden, että kolme kisaa oli jo takana, mutta vauhti riitti tällä kertaa sijalle 39.

Tulokset on koottu tänne.

Kisoissa oli paljon mukana kovia norjalaisia ja ruotsalaisia, jotka ovat pärjänneet myös maailman cupissa. Viron sprinteissä oli mukana muun muassa Falunin MM-kisojen naisten sprintin viides!

Kokonaisuudessaan sain kisoista hyvää kokemusta ja oppia jatkoa ajatellen. Tästä jatketaan kohti maaliskuun lopun Pyhäjärven Suomen cupia sekä Rukan SM-kisoja. Nyt on kuitenkin aika palautua pitkästä reissusta ja en kilpaile tulevana viikonloppuna.

Riksu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti