29. kesäkuuta 2015

Vuokatti Aateli Race ja harjoituskauden ensimmäinen leiri

Viime viikko vierähti nopeasti Vuokatissa, jossa olin kauden ensimmäisellä leirillä. Alkuviikon ohjelma rytmitty vahvasti Vuokatin Aateli Racen ympärille, mihin kuului kolme osakilpailua. Tiistai-iltana ohjelmassa oli vapaan ylämäkiprologi, jossa rullahiihdettiin "vaaran maili" eli 1,6km ylämäkeen Vuokatin vaaran päälle asti. Keskiviikkoaamuna oli vuorossa 4,5km maastojuoksu vaihtelevassa maastossa. Näiden kahden kisan yhteisaikojen perusteella miehet laitettiin järjestykseen ja viimeisenä kilpailuna oli 15km rullahiihto vapaalla tyylillä takaa-ajokilpailuna. Aluksi hiihdettiin 3,5 kierrosta Vuokatin vaihtelevaa rullahiihtorataa, minkä jälkeen kilpailureitti kulki kohti Vuokatin vaaran, minkä päällä sijaitsi kilpailun maali. Osallistuin kilpailuun ensimmäistä kertaa, joten tämänkaltainen kilpailu oli itselleni aivan uudenlainen ja mielenkiintoinen kokeilu eikä minulla ollut sen suurempia odotuksia kilpailun suhteen.

Tiistai-illan prologi käytiin erittäin sateisessa ja koleissa olosuhteissa. Verryttelyt kilpailuun venähtivät huomaamatta turhan pitkäksi, mikä vei parhaan terän suorituksesta kolean sään ohessa. Lisäksi en oikein osannut arvioida, miten mäki tulisi hiihtää, jotta siitä saisi parhaan mahdollisen tuloksen aikaiseksi. Suoritus oli korkeintaan tyydyttävä eikä maalissa tarvinnnut kauheasti tuuletella. Sijoitus oli 38. Eroa kärkeen tuli ihan riittävästi, mutta suoritus oli kuitenkin suht tasapainoinen, joten en heittänyt kirvestä kaivoon. Reidet tuhannen hapoilla suuntasin katseet seuraavaksi kohti keskiviikon juoksua ja rullahiihtoa, jossa tavoitteena oli tehdä vähintään oman kunnon mukaisia suorituksia.

Keskiviikkoaamun 4,5km juoksuosuus sujui melko hyvin. Eroa kärkeen tuli noin puolitoista minuuttia, mutta peilasin suoritusta omaan tasooni ja mielestäni juoksin tämän hetken tason mukaisesti. Pyrin juoksemaan mahdollisimman tasaisesti ilman suuria höntyilyjä ja onnistuin tavoitteessani. Juoksun jälkeen oli noin 2,5 tuntia viimeisen rullahiihto-osuuden alkuun. Nopean loppuverryttelyn, uintipulahduksen viileässä järvessä, eväshetken ja pienen koomailun jälkeen oli aika vetää monot kireälle ja lähteä hieman verryttelemään ennen hiihto-osuutta. Olotila ennen hiihtoa oli yllättävänkin pirteä, vaikka aamupäivän juoksuosuuden rasitukset tuntuivat jaloissa,

Juoksuosuuden maalissa.

Lähdin hiihto-osuudelle ennakkoluulottomasti nostamaan sijoituksia, koska lähdin matkaan sijalta 39. Alun kankeuden jälkeen pääsin hiihtämään hyvässä letkassa noin 4 kilometrin ajan ja sain puoli minuuttia edellä olevan joukon kiinni. Hiihdin tämän joukon mukana vaaran juurelle asti, jossa ryhmä hajosi vaaran nousun alettua. Taistelin mäen hyvin ylös, sain napsittua päänahkoja ryhmästä, jossa hiihdin ja pääsin maaliin kunnialla. Loppusijoitus oli lopulta 25. eli nostin sijoitustani 14 pykälää lähdöstä. Kaikki tulokset löydät täältä.

Kilpailu oli kokonaisuudessaan nousujohteinen ja jokainen suoritus oli edellistä parempi, mikä on hyvä signaali, että jaksaa kilpailla lyhyillä välipalautuksilla. Kokemuksena tämä oli erilainen ja palveli todella hyvänä kovana harjoituksena, koska siinä tuli yhteensä kolme maksimaalista kilpailusuoritusta noin 20 tunnin sisään. Olin tyytyväinen kokonaissuoritukseen, koska pystyin kilpailemaan omalla tasollani ja viimeinen kilpailu oli paras noista kolmesta. Tulen varmasti jatkossakin osallistumaan Vuokatti Aateli Raceen seuraavinakin vuosina!

Loppuviikko sujui ihan perusharjoittelun merkeissä, kun kilpailusta oli hieman palauteltu. Yritin hyödyntää Vuokatin tarjoamia vaarojen nousuja laadukkaaseen harjoitteluun ja niitä tulikin kivuttua runsaasti niin jalkaisin kuin rullahiihdon merkeissä. Linkin takaa löytyy lyhyt videoklippi sunnuntain rullahiihtotreenistä. 

Kaiken kaikkiaan leiriviikko oli erittäin onnistunut ja sain tehtyä paljon laadukkaita treenejä loistavissa olosuhteissa ja hyvässä seurassa. Harjoittelua kertyi viime viikn aikana sen verran, että alkuviikko menee hieman kevyemmän harjoittelun merkeissä.

Hyvää kesän jatkoa!

Palaamisiin,

-Vellu

22. kesäkuuta 2015

Kiimasen savulenkki 19.6. Lannevesi

Keskikesän juhlaa Juhannusta vietettiin viime viikolla. Meillä Juhannusaatto käynnistyi Kiimasen savulenkillä Lannevedellä, jossa 10km hölkkäkisa järjestettiin jo 33.kerran. Tapahtumapaikkana toimii Hernesalmen mylly ja tapahtuma kerää vuosi vuoden jälkeen satoja juoksijoita paikalle käynnistämään Juhannuksensa.

Juoksu lähtee suoraan ylämäkeen kapeaa hiekkatietä pitkin, josta se jatkuu eteenpäin vaihtelevassa maastossa. Jo alussa lähtövaatteen alla on oltava hyvillä paikoilla, jotta juoksurytmistä saisi nopeasti kiinni, koska juoksijoita on ahtautunut erittäin paljon kapeaan lähtöpaikkaan.

Kuva: Stepi Sundberg

Kuten ylläolevasta kuvasta voi helposti todeta, Vellulla oli kaikki pelissä loppusuoralla ;) Tavoitteena oli tehdä tasainen suoritus ja yritin lähteä rauhassa matkaan, koska reitin ensimmäinen kilometri on käytännössä nousua ja siinä on erittäin helppoa juosta itseltään "jalat alta". Onnistuin tavoitteessani ja maltoin hyvin alussa ja lopussa pystyin tekemään vielä muutaman ohituksenkin. Olin tyytyväinen suoritukseen ja pystyin juoksemaan omalle tasolleni hyvän suorituksen. Aikani oli 36.48 ja aikani parani roimasti edelliseltä vuosiltani, koska kahdella muulla kerralla minulla on ollut erinäisiä ongelmia kilpailun aikana ja juoksuaikani ovat siten jääneet vaatimattomiksi molemmilla kerroilla. Tällaiset hölkkäkilpailut erinomaisina kilpailunomaisina harjoituksina, joten tulen todennääköisesti juoksemaan kesän aikana vielä jotain hölkkäkisoja osana kesäharjoittelua.


Kuva: Stepi Sundberg

Juoksu kulki hyvin myös Riksulla. Lähdin alussa maltilla liikkeelle ja löysinkin melko nopeasti itselle sopivan matkavauhdin, jota sitten ylläpidin koko matkan ajan. Kaikki kilometrit pystyinkin juoksemaan aika tarkasti samaa vauhtia ja viimeisille kilometreillekin säästyi vielä voimia. Maalissa aikani oli 42.34 ja aikani parantui viime vuodesta 1.47! :) Juoksuun voin olla siis tyytyväinen ja tästä on hyvä jatkaa kesän treenejä eteenpäin.

Tulokset löytyvät täältä.

Nyt Juhannuksen jälkeen molemmat suuntaavat leireilemään, Vellu Vuokattiin ja Riksu Syötteelle, noin seuraavan viikon ajaksi.

Kesäterveisin, Riksu & Vellu

15. kesäkuuta 2015

Venlojen viesti 13.6 Paimio

Viime viikonloppuna järjestettiin suosittu suunnistusviesti Jukola, joka tänä vuonna kilpailtiin Paimiossa lähellä Turkua. Kyseessä oli jo 67. Jukolan viesti ja 38. Venlojen viesti. Riksu oli mukana Venlojen viestissä hiihtokaveriporukasta kootussa joukkueessa. Venlojen viesti on neliosuuksinen naisille tarkoitettu viesti, joka suunnistetaan ennen Jukolan viestiä päivällä. Venlojen viestiin oli ilmoittautunut tänä vuonna yli 1400 joukkuetta!

Tämänvuotinen Venlojen viesti oli itselleni kolmas laatuaan, jossa olin joukkueessa mukana suunnistamassa. Tapahtumana Jukola on tuttu jo pikkutytöstä lähtien, kun olen ollut mukana katsojan roolissa aistimassa suuren urheilutapahtuman tunnelmaa. Meidän joukkue lähti mukaan rennolla mielellä ja hyväksytty suoritus mielessä. Juoksin ja suunnistin joukkueemme kolmannen osuuden, joka oli pituudeltaan n. 6 km linnuntietä mitattuna. Oma osuus sujui hyvinkin vaihtelevasti ja metsässä tuli pyörittyä ja etsittyä rasteja välillä oikein ajan kanssa! Kelloni GPS:n mukaan matkaa kertyi 8,5 km eli ihan optimaalista reittiä ei tullut rataa kierrettyä! :D Suunnistus kävi hyvänä treeninä ja juoksu tuntuikin hyvältä ja siksi kartan seuraaminen välillä taisi vähän jäädäkin vähemmälle! Maasto oli haastavaa sisältäen paljon avokallioita, kiviä ja jyrkänteitä. Osa rastiväleistä sujui ihan hyvinkin, mutta välillä tuli oltua hetkittäin melko hukassa! Kaikki rastit kuitenkin löytyivät ennemmin tai myöhemmin ja sain tehtyä hyväksytyn suorituksen. Kokonaistuloksissa joukkueemme Team Westas oli sijalla 535! Lisää Jukolasta täältä.

Ennen vaihtoalueelle lähtemistä

Tapahtumana Jukola oli jälleen kerran mahtava ja kokemuksena hieno! Tästä jatketaan ensi vuoden Venlojen viestiä kohti, jotka järjestetään Lappeenrannassa. Siihen mennessä voisi käydä vähän useammilla iltarasteilla kuin tänä vuonna :)

Mukavaa kesää ja lähestyvää Juhannusta!

-Riksu

5. kesäkuuta 2015

Himos Uphill Run 3.6 1/4

Himos Uphill Runin ensimmäinen osakilpailu käytiin keskiviikkoiltana varsin vaihtelevassa kesäkelissä Jämsän Himoksella. Himos Uphill Run on Jämsänkosken Ilveksen ja Petoteamin järjestämä neliosainen ylämäkijuoksusarja, jossa juostaan 3,3km matka Himos Centeriltä Himoksen päälle asti hiekkatietä pitkin. Matkalle nousumetrejä kertyy yhteensä 145m. Osakilpailuja käydään kesäkuusta syyskuuhun, joten kilpailu on loistava kunnontestauksen kontrolli kesän ja alkusyksyn aikana! Linkin takaa löytyy video, josta pääsee mukaan viime vuotisiin juoksutunnelmiin Himoksella.

Molempien suorittaminen kesän ensimmäisessä Uphill Runissa oli varsin tasapaksua eikä huippusuorituksia missään nimessä tullut. Vaikka tuntemukset kilpailussa olivat kehnot, positiivista oli kuitenkin molempien aikojen parantuminen viime vuoden ensimmäiseen kilpailuun verrattuna. Ennätysajoista jäätiin kuitenkin vielä jonkin verran, joten mäkiä saa kivuta ja lenkkareita kuluttaa, jotta ennätykset saadaan kirjattua uusiin lukemiin seuraavissa Himos Uphill Runeissa. Kilpailu kävi kuitenkin erinomaisena harjoituksena ja kesälläkin on hyvä välillä kilpailla, jotta kilpailutuntuma pysyy yllä. Kilpailusuorituksessa tulee kuitenkin aina pieni extralataus, kun numerolappu vedetään ylle, joten kilpailut ovat kaikista parhaimpia ja kehittävimpiä harjoituksia harjoituskaudella! Niitä kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää kesän mittaan.

Lähtökiihdytys. (c) Jussi Simula

Lisää kuvia tapahtumasta löytää Petoteamin Facebook-sivuilta.

Tällä kertaa ei palatakaan astialle vaan toivotetaan oikein mukavaa kesää kaikille! No, kyllä me silti palataan taas astialle ;)

Kesäterveisin,

Vellu & Riksu