10. huhtikuuta 2017

Suomen cup viesti ja SM-hiihdot Ylitornio 8-9.4.

Hiihtokauden 2016-2017 viimeinen SM-kisaviikonloppu kilpailtiin Ylitorniolla ja se oli samalla myös kuluneen kisakauden päätös itselleni. Lauantaina oli Suomen cupin päätösviesti ja sunnuntaina SM 30km.

Lauantaina päästiin hiihtämään Jämin Jänteen naiskolmikolla vapaan viestiä, joka on hiihtotapana meille kaikille kolmelle se vähän mieluisampi. Viestipäivä on aina juhlapäivä, joten asiaankuuluvasti aamulla laitoimme punaa huuliin ja teimme tiimikampaukset ;) Viestijärjestys oli tuttu jo aiemmista viesteistä eli minä aloitin, Hensu toisella ja Roosa ankkurina. Matkana oli 5km ja se hiihdettiin kahtena 2,5km lenkkinä. Aloitusosuudella eka kierros mentiin aika rauhassa ja oma hiihto tuntui helpolta ja porukka pysyi aikalailla kasassa. Toisella kierroksella vauhtia tuli lisää ja porukka alkoi repeämään. Tavoitteena oli pysyä mahdollisimman lähellä kärkeä ja pyrkiä lähettää Hensu toiselle osuudelle mahdollisimman hyvistä asetelmista. Omaksi kompastuskiveksi muodostui toiseksi viimeinen nousu, jossa jouduin hieman liikaa taipumaan ja tulin vaihtoon noin 20s kärkijoukkueen takana. Hiihto oli kuitenkin tämän kauden muihin hiihtoihin peilaten hyvää ja suoriuduin aloituksesta kunnialla. Hensulla olikin sitten toisella osuudella vilkku päällä ja kulkupäivä. Roosa pääsi matkaan ankkuriosuudelle hyvistä asetelmista ja loistavalla hiihdolla toi Jämin Jänteen värit viidentenä maaliin! Viestitulokset täältä.

Jämin Jänteen naisten trio
Sunnuntaina oli edessä kisakauden viimeinen startti 30km vapaalla. Aamulla taivaalta tiputteli uutta lunta ja se teki oman mausteensa jo valmiiksi rankkaan 7,5km kisareittiin, jota hiihdettiin neljä kierrosta. Kisa lähti hyvin käyntiin ja huoltokopilla tehtiin hyvää työtä ja alle löytyi hyvä ja toimiva suksi. Tavoitteena oli hiihtää pitkät nousut rennon reippaasti ja tasaisemmissa kohdissa kiristää vauhtia. Pystyin tuota taktiikkaa toteuttamaan melko hyvin. Ainoastaan toisen kierroksen lopulla alkaneet krampit reisissä olivat ajoittain tuskaisia. Kolmannella kierroksella kävikin mielessä ajatus, että ei kai hyvin alkanut kisa nyt kaadu sitten tähän. Alamäkiosuuksilla sain kuitenkin aina hetkeksi krampit vähän helpottamaan, mutta kovaa tahtojen taistelua se oli maaliin asti. Onneksi taistelu palkittiin ja sain maalissa olla tyytyväinen suoritukseeni. Kokonaisuudessaan hiihto oli tasapainoinen veto ja parhain 30km kilpailu mitä olen koskaan hiihtänyt. Sijoitus maalissa 25., mutta virallinen SM-sijoitus kuitenkin 23. Tulokset löytyvät täältä.

Viestin avausosuus
Kisaviikonlopusta jäi ehdottomasti positiivinen maku ja molempina päivinä hiihdossa oli hyvää tekemisen meininkiä, joihin on hyvä päättää tämä kisakausi! Nyt hetki huilia ja hiihdosta nautiskelua pohjoisen lumilla ennen kuin katseet taas kohti uuden harjoituskauden aloittamista.

-Riksu

5. huhtikuuta 2017

SM-kisat Kontiolahti 31.3-2.4

Talven toiset SM-kisat hiihdettiin Kontiolahdella viime viikonloppuna. Perjantaina kisarupeama aloitettiin vapaan vitosella, jatkettiin lauantaina viesteillä ja päätettiin 15km perinteisen yhteislähtökisaan sunnuntaina.

Ennen kisaviikonloppua oli hieman epävarma fiilis, sillä Keuruun SM-kisojen jälkeen oli useampi viikonloppu ilman kisoja ja olin kilpaillut vain kaksi normaalimatkan kisaa ja yhden pidemmän.

Perjantaina vapaan kilpailu oli SM-kisoille hieman epätyypillisesti vasta iltakilpailuna. Eipä se menoa haitannut, aamulla vain joutui odottelemaan ja jännittämään hieman enemmän :D Itse kisa oli tuntemuksiltaan hyvää alusta alkaen, sukset toimivat loistavasti ja hiihto oli tasapainoinen. Aivan lopussa jouduin vähän taipumaan, mutta kokonaisuudessaan tämän kauden parhainta vapaata, joka oikeutti sijalle 37.! Tuloksia katsoessa tiukkaa sekuntikamppailua, jossa 10s parempi aika olisi nostanut useamman sijan ylöspäin! Tyytyväinen sai kisan jälkeen kuitenkin olla, että sain SM-kisoihin puristettua onnistumisen, vaikka sijoitus top 30 olisi maistunutkin! Hieman jäi hampaankoloon ja varmasti myös kisaamattomuus näkyi tuloksen tekemisessä.



Lauantaina oli viestipäivä, johon Jämin Jänteen naisten joukkue starttasi tutulla kolmikolla. Hiihtojärjestyskin melko tuttu eli minä olin aloittajana, Hennariikka toisella ja Roosa kolmannella. Aloitusosuus meni ihan ok, mutta olisin toivonut itseltäni vahvempaa panosta osuudellani. Päivän vire ei ollut sellaista mitä se oli ollut edellisenä päivänä ja tuntui, että jalat olivat jääneet eiliselle. Hennariikka jatkoi viestiä kuitenkin loistavasti ja nosti sijoituksia kohisten. Roosa hiihti ankkurina mahtavasti ja lopulta maaliviiva ylittyi kahdeksantena joukkueena!


SM-kasit kasassa
Riksu, Roosa, Hensu
Sunnuntai valkeni melko väsyneenä, mutta silti lähdin kisaan taistelemaan ja tekemään hyvää suoritusta. Edellisenä iltana ja yönä oli satanut melkoinen määrä uutta lunta, joka aamulla osoittautui niin hankalaksi kuin edellisenä iltana jo spekuloitiin. Kisasta tuli siis mielenkiintoinen sekä yhteislähtökisan luonteen että suksivalinnan onnistumisen myötä. Oma suksi toimi varmasti niin hyvin kuin se oli mahdollista ja tiettyjä kompromissejä oli pakko tehdä. Kisan alku käynnistyi ihan mukavasti, mutta jokaisella kierroksella huomasin yhdessä nousussa selvästi enemmän vaikeuksia, jossa sijoitukset tippuivat. Hiihto oli melko tasapaksua ja maaliviivan ylitettyä fiilis oli melko hajuton ja mauton.

#jänneköyrii
Ensi viikonloppuna on vuorossa vielä viimeinen kisaviikonloppu Ylitornion Ainovaaralla, missä kisaillaan viimeinen Suomen cupin viesti sekä SM pitkät matkat.

-Riksu