31. lokakuuta 2016

Vuokatin Suomen Cup 29-30.10.

Kisakausi käynnistyi Vuokatissa menneenä viikonloppuna. Lauantaina hiihdettiin perinteisen sprintti ja sunnuntaina vapaan viestit, jossa naisilla oli 3x4km.

Matkustin Vuokattiin jo keskiviikkona, mutta alkuviikolla iskenyt flunssa veti mietteliääksi onnistuisiko kisakauden avaaminen sittenkään viikonloppuna. Päätin edetä maltilla päivä kerrallaan kuulostellen olotilaa ja tehdä kaikkeni, että tervehtyisin ja pystyisin ainakin sunnuntain viestissä hiihtämään. Perjantaina olo oli jo ihan hyvä, joten päätin startata seuraavan päivän sprinttiin.

Lauantain sprinttiin lähdin ilman sen kummempia odotuksia. Karsinnassa hiihto tuntui aikamoiselta säheltämiseltä, mutta 15.sija ja jatkopaikka kuitenkin irtosivat. Kisapäivä jatkui siis erähiihdolla, jossa meno tuntui jo vähän paremmalta ja lopulta olin omassa alkuerässäni kolmas. Lopputuloksissa kauden avauskisassa 15.sija, johon voin olla tyytyväinen näin kauden ensimmäisessä kisassa.

Naisten joukkue kisan jälkeen.
Kuva: Tero Vehkamäki

Sunnuntaina oli viestien vuoro, johon lähdimme Jämin Jänteen naiskolmikolla. Itsellä oli edessä avausosuus, joka on muodostunut jo tutuksi osuudeksi edellisissäkin viesteissä. Pääsin starttaamaan hyvin ja sain hyvät asetelmat. Kuitenkin jo aika varhaisessa vaiheessa myös huomasin, että joudun helpoilla pätkillä ja alamäessä tekemään muita enemmän hommia. Tämä söi voimia ja mieltä, mutta tuntemuksiltaan hiihdossa oli myös hyviäkin signaaleja. Vaihdossa olin todella pettynyt millaisella sijoituksella toin viestin vaihtoon. Onneksi kyseessä oli viesti ja tytöt saivat hienosti nostettua sijoitusta ylöspäin. Lopulta Jämin Jänteen naisten joukkue ylsi 7. sijalle!

Kokonaisuudessaan viikonlopusta jää käteen paljon hyvää, mutta myös paljon pohdittavaa. Alkuviikon flunssa varmasti osaltaan verotti parhaimman terän, sillä mitään valmistavia kovia harjoituksia en ennen viikonloppua tehnyt lainkaan. Siihen nähden voin olla ihan tyytyväinen viikonlopun saldoon. Tästä jatketaan kohti huomattavasti parempaa kulkua ja Rovaniemen Suomen cupia 19-20.11!

-Riksu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti