3. marraskuuta 2015

Kisakausi startattu!

Viime viikonloppuna se sitten käynnistyi, nimittäin kilpailukausi 2015-2016 Vuokatissa Suomen Cupin merkeissä. Lauantaina hiihdettiin sprintit perinteisellä ja sunnuntaina oli vuorossa viestit myös perinteisellä. Sää oli varsin keväinen ja mittari näyttikin molempina päivinä plussaa oikein kunnolla. Kisaradat oli käytännössä merkattu lumella, sillä muualla ei lumesta ollut tietoakaan.

Lauantain sprintin karsintahiihdosta päällimmäiseksi jäi mieleen se, että kovasti oli yritystä, mutta ei oikein mihinkään päässyt. Eli hiihtäminen meni säheltämiseksi ja hiihtämisestä puuttui rentous. Onneksi kuitenkin säheltämiseni karsinnassa riitti jatkopaikkaa ja olin  sijalla 23. Sen jälkeen uusi keskittyminen ja kohti erähiihtoa. Hiihdin viidennessä eli viimeisessä erässä, joka oli varsin kovatasoinen. Hiihto oli jo napsun verran parempaa kuin karsinnassa, mutta siltä viimeinen puristus puuttui. Olin erässäni viides ja lopputuloksissa siis sijalla 23.

Erähiihtoa

Sunnuntaina viestissä hiihdin ensimmäistä kertaa uuden seurani Jämin Jänteen väreissä. Valitettavasti joukkueemme kolmas hiihtäjä sairastui vähän ennen kisaviikonloppua, joten hiihdimme vain kaksi ensimmäistä osuutta. Avausosuudella minulla oli epäonnea ja huonoa tuuria, koska heti alkukiihdytyksen jälkeen joku hiihti sauvan sompani päälle ja siinä samalla sompa irtosi. Hiihdin siis ensimmäisen loivan nousun yhdellä sauvalla ja sain sen päällä varasauvan. Siinä kuitenkin jouduin pysähtymään saadakseni sauvan ja suurin osa joukkueista oli jo karannut kauemmaksi. Taka-ajoon lähtiessäni sorruin kuitenkin aivan liian kovaan alkuvauhtiin, vaikka kuinka yritin itselleni sanoa ettei nyt kannata rynniä. Ensimmäinen kierros meni siis asetelmia hakiessa ja toiselle kierrokselle sain vähän rauhoitettua tilannetta ja hiihtoa oli jo vähän rennompaa. Tuntemukset olivat kuitenkin samanoloiset kuin edellisenä päivänä rentous ja viimeinen puristus puuttuivat. Osuuteni jälkeen harmitti valtavasti, mutta haavereita tulee ja menee. Niille ei aina voi mitään.

Kisasivuille täältä.

Olosuhteet tuottavat nyt päänvaivaa ja onkin seurattava sääennusteita ja katsottava mihin suuntaan tämä "talvi" on kääntymässä.

-Riksu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti