20. lokakuuta 2015

Syksy mennyt hujauksessa!

Long time no see, mutta nyt nähdään taas! Viimeiset viikot ovat menneet hujauksessa ja monenlaista tekemistä on riittänyt.

Vellu

Pari kertaa Vuokatissa, Himos Uphill Run, koulua..  Kaiken kaikkiaan treenit ovat sujuneet mallikkaasti ja nousujohteisesti. Syyskuun puolessa välissä olin Vuokatissa Yokon suksitestileirillä, jossa sain esituntumaa uuden kauden kalustoon. Ensivaikutelma suksista oli erittäin positiivinen, joten fiilikset ensi kauden kalustoon ovat varsin odottavat. Testileirin jälkeen jäin muutamaksi päiväksi vielä Vuokatin maisemiin harjoittelemaan ja hyödyntämään hiihtoputken hyviä olosuhteita hiihtotuntuman hakemiseen. Yhteensä viikon mittainen leiri meni varsin mallikkaasti ja hyvä meininki säilyi koko viikon ajan.

Leirin jälkeen ohjelmassa oli kauden viimeinen Himos Uphill Run, jossa huomasi jaloissa vielä Vuokatin leirin rasitukset ajan ollessa kuitenkin 10 sekunnin päässä ennätyksestä. Uphill Runin jälkeen kurkku tuli kipeäksi ja pari päivää meni flunssaa potiessa ja yhteensä viikon päivät siihen, että olotila alkoi olemaan taas normaali. Sairastumisen johdosta tuli levättyä riittävästi ja mitään suurta takapakkia ei siis päässyt tapahtumaan, pikemmin ehkä päinvastoin.


Viime viikon vietin taas Vuokatin maisemissa muutaman hiihtokaverin kanssa, missä saimme tehtyä monipuolisia ja laadukkaita harjoituksia hyvissä olosuhteissa ensilumenladulla. Hiihdimme kerran päivässä ja toinen harjoitus tehtiin jalkasin/salilla/pelien parissa, jolla varmistettiin lihaksiston monipuoliset ärsykkeet harjoittelussa. Leiri sujui nousujohteisesti ja pääharjoitukset onnistuivat odotetusti. Sain lisää laadukkaita hiihtokilometrejä lumella, koska nurkan takana kolkuttelee jo kauden ensimmäiset kilpailut. Kahden viikon päästä starttaa nimittäin hiihtokausi 2015-2016 Vuokatin Suomen Cupilla, jossa lauantaina hiihdetään perinteisen sprintit ja sunnuntaina viestit myöskin perinteisellä tyylillä. Hiihtokausi alkaa lokakuun puolella ja päättyy huhtikuun puolessa välissä. Talvi on pitkä ja kilpailuja riittää, mutta on taas mukava päästä hiiihtämään kilpaa ja tsekkaamaan, ovatko kesän harjoituskilometrit ja -tunnit tuottaneet tulosta. Toivotaan näin!

Riksu

Syksyyn on mahtunut kaikenlaista, reissuja, treenejä ja töitä. Kokonaisuudessaan treenit ovat menneet ihan hyvin ja terveenä olen pysynyt, joka on vain ja ainostaan hyvä juttu! Mutta on sitä täytynyt muistaa malttaa ottaa myös kevyemmin ja uskaltaa välillä levätäkin.


Ensimmäiset hiihtokilometrit lumella tuli sivakoitua Vuokatin hiihtoputkessa Yokon uusia suksia testaillessa. Testileirillä pääsin hiihtämään useita suksipareja läpi ja samalla sainkin paljon uutta oppia suksien testaamiseen liittyen. Neljä päivää kestäneen testileirin aikana sain tehtyä hyviä treenejä lumella ja sitä paljon puhuttua lumituntumaa suksilla.

Myös minä kävin juoksemassa Himos Uphill Runin ja meno ei ollut parhainta mahdollista. Tai ainakaan kello ei siitä tykännyt! Viime kerran ajasta jäin 21 sekuntia, joka ei nyt dramaattista ollut, mutta harmittihan se! Aina sitä parempaa aikaa lähtee hakemaan. Juoksun jälkeen täytyi siis mietiskellä syitä ja todeta, että päivät ja päivän vire ovat erilaisia ja kuormitusta alla turhan paljon.



Toinen lumelle suuntautuneen reissun tein Leppävirran hiihtoareenalle ennen koululaisten syyslomia. Rauhallista oli hiihdellä ja testailla taas lisää Yokon suksia. Kahden päivän reissun aikana sain tehtyä hyviä hiihtotreenejä ja ottamaan vähän jo tuntumaa kovempaankin hiihtovauhtiin lumella. Viime viikolla olin taas hiihtoprojektitesteissä, jossa oli sekä lihasvoimatestejä että mattotestit. Lihasvoimatesteissä tulokset olivat suht samaa tasoa kuin viime kerralla. Mattotesteissä pysyin molemmissa testeissä vähän pidempään, joihin olenkin tyytyväinen!

Nyt on hyvin odottavaiset fiilikset kisakauden alkua kohtaan, vaikka samalla sitä ihmettelee nytkö ne kisat jo alkavat!? Mutta olen joka tapauksessa valmis! :)

Loppuviikon leireilen Jämillä, jossa myös uuden seurani kanssa kokoonnumme ennen Vuokatin Suomen cupin koitoksia.

Terveisin, Vellu & Riksu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti