29. elokuuta 2016

Riksun kesäkuulumiset

No mitenkäs se Riksun kesä sit oikein meni?

Kuvien sanotaan kertovan enemmän kuin tuhat sanaa. Katso millaisen tarinan saan kerrottua kuulumisistani ja mitä mun kesään on oikein mahtunut :)

TOUKOKUU


Juoksua, pyöräilyä, rullahiihtoa ja voimaharjoittelua eli pääosin ihan vaan perustekemistä. Mutta mahtui toukokuuhun yksi kilpailukin, Petoteamin järjestämä SkiErgo-kisa. Sprinttikisa, jossa vetolaitteella kilpailtiin 500m matka sisältäen karsinnan, välierän ja finaalin. Panoksena oli kilpailun voiton lisäksi myös Suomen ennätyksen tekeminen, sillä aikaisemmin ei Suomen ennätystä oltu kirjattu. Tiukkaa vääntöä ja rankka kilpailu, mutta lopulta naisten sarjan voitto, nopein aika ja leveä hymy irtosi allekirjoittaneelle!

SkiErgo naisten Suomen ennätys 1.49,8


KESÄKUU


Hommat jatkui pitkälti samalla peruskaavalla vaihtelevassa Suomen kesäsäässä. Kuun alussa olin muutaman päivän flunssassa, mutta siitä pääsin eroon lepopäivillä. Himos Uphill Runin kävin juoksemassa, mutta hirveetähän se oli flunssan jälkeen. Tulipahan ainakin limat irrotettua, koska oikein muuta ei siitä käteen jäänyt. Kesään kuului myös Venlojen viesti, jonka vuoksi ohjelmassa oli myös muutamia iltarasteja ennen tuota koitosta. Itse Lappee-Jukola sujui ihan mukavasti, pari pummia, märkää ja kuraista. Juoksu kuitenkin tuntui hyvältä ja suoritukseen voin olla ihan tyytyväinen, vaikka sitä kartan lukemista täytyisikin vielä paljon harjoitella :D   



Juhannuksena juostiin perinteinen Kiimasen savulenkki, joka on tullut juostua jo useampana vuonna. Tänä vuonna oma juoksu oli tasainen ja jaksoin loppuun asti pitää vauhtia yllä. Ja oli se aika kellontarkkaa työtä, sillä melkein sekunnilleen sama aika kuin viime vuonna. Juhannukseen kuului myös vaellusta Konneveden kansallispuistossa, jonne oli keväällä merkattu uusi reitti. Hienoja maisemia, suosittelen!

HEINÄKUU


Heinäkuuhun kuuluu aina Joutsan Joutopäivät ja Joutohölkkä. Numerolappu rintaan ja lähtöviivalle niin kuin monena vuonna aikaisemminkin. Juoksu lähti rennosti liikkeelle ja aika tasapainoisen juoksun pystyin tekemään. Pieni notkahdus puolessa välissä, mutta loppuun sain taas kiristettyä. Maaliviivan ylitin uudella ennätysajalla, joten tyytyväinen olin juoksun jälkeen.

Muuten treeneissä asfaltin reunaa rullasuksilla ja pyörällä. metsäpoluilla juoksua, Laajavuoren laskettelurinteessä sauvarinnettä ja punttisalilla rautojen nostelua. Jyväskylästä löytyy hyvät treenipaikat ja pääosin kesä onkin täällä mennyt.

 
Maiseman vaihtaminen tekee kuitenkin ihan hyvää ja leireilin kaveriporukalla Syötteellä viikon verran. Siellä tuli hyvä treenisetti tehtyä ja mäkeä kivuttua niin jalkasin kuin rullahiihtämällä. Jo viime vuonna tuli todettua Syöte toimivaksi leiripaikaksi ja siksi myös tänä kesänä oli sinne lähdettävä leireilemään. Kokonaisuudessaan hyvää tekemistä porukassa ja kotiin sai lähteä sopivan väsyneenä palauttelemaan. 

ELOKUU


Sama perusmeininki treeneissä jatkui. On niitä hyviä päiviä, ei niin hyviä päiviä ja sitten niitä kulkupäiviä. Välillä sitä taas väsyttää enemmän, vähemmän tai sopivasti, lepäillään ja taas uuteen nousuun. 

Vauhti rullahiihtokisassa kävin kisaamassa Lievestuoreen ajoharjoitteluradalla elokuun puolessa välissä, josta tuloksena 3.sija 9,6 km matkalla. Hyvä kovavauhtinen treeni rullasuksilla, vaikka kova tuuli ja vesisade tekikin paikoin radasta melko liukkaan.   

Toisen rullahiihtokilpailun kävin Oulussa viime viikonloppuna, missä järjestettiin ensimmäinen rullatervahiihto. Naisten kilpasarjassa matkana oli 27km perinteisellä hiihtotavalla. Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että tasatyönnöllä tuo koko matka mentäisiin. 

2.sija naisten sarjassa
Ryhmässä hiihtämistä, vetohommia ja peesailua mahtui tuohon kisaan. Noin 6km kohdalla ryhmästä erottui kolmen hiihtäjän porukka, jossa sitten matka eteni. Noin 17km kohdalla ryhmä hajosi ja itse olin kolmantena ja hiihdin muutaman kilometrin yksin, mutta sain kuitenkin vielä edellä olevan kiinni noin 5km kohdalla ennen maalia. Loppuvedossa taisteltiin 2.sijasta ja sain lopulta viimeisessä mäessä eroa aikaiseksi ja lopulta 2.sija! Hyvä kisa ja mukava tapahtuma :)

Nyt on elokuun viimeiset päivät käsillä ja näin se kesä suurinpiirtein meni!

Jatketaan tästä tällä meiningillä syksyn treeneihin!

Syysterveisin, Riksu :)

2 kommenttia: