19. tammikuuta 2016

Täällä taas!

Riksu täällä heippa! Hiljaiseloa on blogissa pitänyt, mutta nyt on taas jotain kerrottavaa. Yleensähän se menee juuri siten, että silloin kun homma toimii on jotain sanottavaa, mutta silloin kun homma ei toimi ollaan hissunkissun. Oma kisakausi on lähtenyt nihkeästi liikkeelle ja sitä on tullut mietittyä missä ja mikä mättää. Kun ei ole tarkasti itsekään tiennyt, on ollut vielä vaikempaa saada se tekstimuotoon.

Nyt kuitenkin olen palannut takaisin kisojen pariin noin kuukauden kisatauon jälkeen. Tuona aikana keskityin harjoitteluun ja kävinkin yhdellä leirillä vuodenvaihteen aikoihin Paljakassa Puolangalla. Se oli leiripaikkana täysin uusi, mutta luonnonlunta ja latuja siellä oli silloin paremmin toisin kuin täällä Keski-Suomessa. Leiri oli onnistunut ja pääsi myös vähän pidempiä latuja kiertämään. Ainoastaan leirin loppupuolella pakkanen kiristyi ja parhaimmillaan tai pahimmillaan mittari näytti jopa -32 astetta pakkasta!

Paljakan ladulla

Mutta kliseisesti sanottuna nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet! Viime viikonloppuna molemmat kilpailimme Vantaalla Suomen Cupin osakilpailuissa 16-17.1. Lauantaina oli viestit ja sunnuntaina yhdistelmähiihdot.

Riksu:

Viesti hiihdettiin tällä kertaa kaikki osuuden vapaalla. Itse olin seurani Jämin Jänteen joukkuueessa toisella osuudella. Aloittajana ollut Hennariikka aloitti loistavasti ja tuli toisena vaihtoon! Siinä vaiheessa täytyi minun malttaa mieleni ja lähteä tekemään vain omaa hiihtoani. Edellisestä kisasta oli useampi viikko, joten oli arvoitus millaista se oma kisavauhti tällä hetkellä on. Tahmeaahan se oli, mutta siinä oli myös jo paljon hyvää. Missään vaiheessa hiihto ei erityisemmin helpolta tuntunut, mutta aukaisi hyvin paikkoja. Tulin vaihtoon seitsemäntenä. Lopullinen joukkueemme sijoitus oli 17.

Seuraavana päivänä oli vuorossa sitten yhdistelmähiihto, jossa siis puolessa välissä kilpailua vaihdetaan perinteisen sukset ja sauvat vapaan suksiin ja sauvoihin. Naisilla matkana oli 7km+7km. Lähdin sillä mielellä kisaan, että tavoitteena olisi rento ja ehjä hiihto. Perinteisen osuuden hiihdin rennosti ja se tuntuikin jo paremmalta kuin edellisenä päivänä. Vapaan osuus oli alkuun vaikeaa, mutta loppua kohden alkoi sekin jo sujumaan. Viimeisellä kierroksella pystyin lopussa puristamaan ja terävyyttäkin jo alkoi löytymään. Loppusijoitukseni oli lopulta 21. Tästä on hyvä jatkaa!


Riksu Vantaan Suomen Cupissa

Vellu:

Täälläkin suunnalla on viitteitä paremmasta, kun kolmen viikon kilpailutauon jälkeen pääsi jälleen kilpailujen makuun. Koko alkukausi on ollut enemmän tai vähemmän takkuista erinäisistä syistä, vaikka joitakin hyviä asioita on kuitenkin suorituksissa ollut havaittavissa. Lauantain viestissä olin Jämsänkosken Ilveksen ykkösjoukkueen aloittajana. Meno oli kauden parasta ja vaihdossa tuntuikin käytännössä ensimmäistä kertaa tällä kaudella kunnolla siltä, miltä hiihtokisan jälkeen täytyykin tuntua! Olin siis saanut kropasta kaiken irti kylmässä kelissä ja tähän olin erityisen tyytyväinen. Lisäksi sain tuotua joukkueemme suht hyvissä asetelmissa vaihtoon, mistä oli hyvä lähteä jatkamaan viestin kahta viiimeistä osuutta. Onnistuimme joukkueena hyvin ja olimme maalissa tiukan taistelun jälkeen lopulta 7. sijalla.

Viestijoukkue vas. Janne Häkkinen, Joni Mustonen, Veli-Matti Räsänen

Sunnuntain yhdistelmähiihtoon lähdin tekemään vain omaa ja ehjää hiihtoa, jotta saisin lisää varmuutta omaan tekemiseeni. Ruuhkaisessa yhteislähdössä ja isolla numerolla alkukierrokset olivat melkosta taiteilua. mutta kilpailun edetessä omaan hiihtoon pääsi parremmin käsiksi. Perinteisen osuus kulki melko hyvin ja siinä olisi voinut hiihtää vielä rohkeamminkin jälkikäteen ajateltuna. Vapaalle siirryttäessä edellisen päivän rasitukset tuntuivat kuitenkin melko paljon jaloissa ja se oli enemmän selviytystaistelua maaliin hiihdon kuitenkin parantuessa loppua kohden. Maalissa tuloksena oli 45. sija noin sadan hiihtäjän lähtiessä matkaan, mihin pystyin olemaan pääpiirteissään tyytyväinen.

Vellu sunnuntain yhdistelmähiihtokisassa.
Viikonloppu kokonaisuudessaan antoi paljon itseluottamusta omaan tekemiseen ja uskoa siihen, että hiihtokunto alkaa hiljalleen paranemaan SM-kisojen lähestyessä.

Ensi viikonloppuna kilpailemme molemmat pertsan normaalimatkalla lauantaina Tampereen Fis-hiihdoissa ja kahden viikon päästä onkin edessä jo kauden ensimmäiset SM-hiihdot Imatralla 29-31.1.2016. Siellä matkana on vapaan sprintit ja normaalimatkat sekä normaaliviestit.

Palaamisiin!

Terveisin, Riksu & Vellu

2 kommenttia:

  1. Heippa :) löysin teidän blogin...Tsemppiä talven kisoihin t. Pirjo Kekkonen

    VastaaPoista